Pyörämatkailu

Pyörän selässä saa aivan toisenlaisen tuntuman ympäristöön kuin auton tai junan kyydissä. Pyöräillen haistaa ympäristön tuoksut, tuntee ilmankosteuden ja huomaa lämpötilan vaihtelut esimerkiksi laaksoon, rannikolle tai vuoristoon siirtyessä. Sen takia pyörämatkailu sopii etenkin luonnonystäville, eikä pelkästään harrastuksen ympäristöystävällisyyden vuoksi.

Pyörämatkalle valmistautuminen

Ensin tarvitsee pyörämatkaa suunnitellessa päättää, lähteäkö liikkeelle omalla pyörällä vai vuokrapyörällä. Ulkomaille suunnatessa voi oman polkupyörän yleensä pakata mukaan lentokoneeseen, junaan tai bussiin, mikäli ei halua aloittaa pyöräilyä jo heti omalta ulko-ovelta.

Omalla pyörällä lähtemisen etuja on ainakin se, että jokainen yleensä tuntee oman pyöränsä. Oman kulkuneuvon ajo-ominaisuudet ovat tuttuja ja sen huoltoa voi opetella etukäteen. Jos vuokraa pyörän, voi sen kanssa tulla enemmän yllätyksiä.

Jos ostaa uuden pyörän juuri ennen matkaa, tarvitsee miettiä pyörän tulevia käyttötarkoituksia. Jos aikoo pyöräillä vain maanteillä ja asfaltoiduilla väylillä, voi ostaa nimenomaan siihen tarkoitetun pyörän. Jos haluaa lisäksi tehdä maastoajoa, tarvitsee pyörällä olla enemmän ominaisuuksia. Silloin voi tietysti käydä niin, ettei pyörä ole ominaisuuksiltaan täydellinen missään olosuhteissa, mutta se voi olla hyvä, käyttökelpoinen ja etenkin monipuolinen kelpo kulkupeli. Jos taas aikoo tehdä lähinnä maastoajoja, kannattaa parhaisiin maastopyöriin satsaaminen matkustusviihtyvyyden vuoksi.

Pakkaaminen on oleellinen osa matkalle lähtemistä ja pyörän kanssa ei kannata lähteä rinkka selässä liikenteeseen. Selässä painava rinkka voi tuntua aivan hirveältä ylämäissä ja kuumalla kelillä. Reissusta tekee paljon mukavamman, jos siihen on varustautunut kunnollisilla satulalaukuilla. Selässä voi pitää pientä reppua, jossa on vettä ja ajon aikana usein tarvittavia välineitä. Olkapäitään ei kannata rasittaa turhaan, kun painon voi jakaa paljon miellyttävämmin pyörään siihen kiinnitettävillä pienillä tavaratiloilla.

Kannattaa satsata hyvään pyörään ja sen varusteisiin. Jos lomabudjetti kattaa vain lennot ja majoitukset, mutta ei uusia varusteita, kannattaa valmistautua tulevaisuuden pyörämatkoihin hankkimalla niitä varten kunnollinen pyörä ja satulalaukut. Tällaiseen pitkäaikaisempaan satsaukseen on aivan hyväksyttävää ottaa laina. Se kannattaa huolellisesti kilpailuttaa esimerkiksi Freedomrahoitus.fi -sivujen kautta, jotta saat lainan ja pyöräilytarvikkeesi edullisimpaan hintaan.

Minne lähteä pyöräilemään?

Pyörällä voi liikkua missä vain, mutta yleensä on joitain suosikkikohteita, joihin lähdetään pidemmille tai lyhyemmille retkille. Jos pyöräilystä ei ole paljoa kokemusta, eikä kunto ole rautainen, ei kannata heti suunnata vuorille. Ylämäkeen pyöräily on raskasta, ylös polkemisessa on kenelle tahansa kovasti haastetta. Ei kannata siis ensimmäiseksi lähteä ahertamaan pyöränsä kanssa Alppien huipuille. Sen sijaan vuorten väliset laaksot voivat olla oikein mukavia ja tasaisia pyöräillä.

Kannattaa valita itseä kiinnostava alue ja sen jälkeen tutustua karttoihin ja muiden matkalaisten blogeihin, joista saa tietoa sopivista ja omaa ajokuntoa vastaavista teistä ja reiteistä.

Alueen ilmasto kannattaa ottaa huomioon ennen kuin tekee lopullisen päätöksen kohteesta. Ei kannata sännätä pyöräilemään kolmenkymmenen asteen helteisiin. Toiset kohteet ovat parempia talviaikaan ja toiset ovat sopivia vain kesäaikaan.

Pyöräily on urheilua ja siinä tarvitsee huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Muista siis juoda tarpeeksi ja selvittää, mistä saat täytettyä pullosi tai ostettua tarpeeksi juomista ajomatkan varrella. Kukaan ei halua kantaa ylimääräistä painolastia mukanaan, joten on löydettävä optimaaliset mahdollisuudet saada täydet pullot jostain joka päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *